Tarkat kehomenetelmät helpottavat kiputiloja lääkkeettömästi

Hyvin toteutettu voima- ja kehonhallintaharjoittelu vähentää selkäkipuja.

Selkäkipu vaivaa lähes jokaista meistä jossain elämänvaiheessa. Silloin, kun kipu pitkittyy, vaivasta tulee elämänlaatua laskeva päivittäinen riesa. Kipulääkkeiden syönti voi muuttua yhtä rutiiniksi kuin jokailtainen hammaspesu ja hallinnan tunne kivun suhteen katoaa. Alun perin kehossa on voinut olla tulehdus tai akuutti vamma. Pitkittyneissä kiputiloissa käy kuitenkin usein niin, että kipuun ei löydy mitään syytä lääkärissä ja kuvantamisenkaan avulla. Kehossa ei siis ole mitään rikki, mutta silti kipu on ja pysyy. Syy tähän on kehon virheelliset liikemallit. Käytät siis selkääsi niin, että se ei toimi oikein. Lopulta pitkittynyt tulehduskipulääkkeiden käyttö ja kipua karkuun kiemurteleva keho ylläpitävät oireita, vaikka niiden alkuperäinen syyllinen ei enää ole olemassa.

Lähes 20 vuoden ohjaajakokemuksen kautta ja kouluttauduttuani sekä fysioterapeutiksi että tarkkojen kehomenetelmien opettajaksi tiedän, että selkäkivut helpottavat säännöllisellä ja oikeaoppisella harjoittelulla. Myös käytännön kokemuksista kerätty tutkimusnäyttö tukee tätä johtopäätöstä. Urani alkuaikoina opetin isoja liikuntaryhmiä ja näin, miten käy, kun porukkaa oli liikaa. Ne, joilla kehon käytössä oli virheellisiä liikemalleja, jatkoivat liikkumista huonoissa asennoissaan. Vaikka halusin, en ohjaajana pystynyt opettamaan ja korjaamaan heitä riittävästi. Jos siis treenataan ryhmässä, siellä ei mielestäni saa olla liian paljon ihmisiä. Lisäksi ohjaajan on hyvä käyttää menetelmiä, jotka oikeasti opettavat kehon tuntemusta ja korjaavat lihasepätasapainoa, vahvistavat tarkoituksenmukaisesti oikeita lihaksia. Vain silloin selkäkipuinen liikkuja saa ohjausta, joka muuttaa hänen kehonkäyttöään parempaan.

Meillä Element Studiolla kaikki ohjatut tunnit toteutetaan juuri tästä syystä pienryhminä. Lisäksi kaikki valitsemamme kehomenetelmät todistetusti tuovat apua selkäkipuihin. Spiraalistabilaatio (SPS) esimerkiksi on metodi, joka on syntynyt selän välilevyoireiden ja skolioosin hoitoa varten. Jotta ohjaaja oppii tuntemaan sinut hyvin, meillä saa tehdä vakiovarauksen tunnille. Silloin harjoittelet säännöllisesti ja treenisi edistyy tutun ohjaajan avulla. Pienten ryhmien ansiosta pystymme myös ohjaamaan jokaista yksilöllisesti ja antamaan vaihtoehtoja, jos jokin liike ei onnistu. Säännöllisesti tunneilla käyvän Hilkan sanoin: ”Minun polveni eivät kestä asentoja, joissa niiden päällä pitää olla. Saan aina apuvälineitä tai vaihtoehtoisen liikkeen, jotta harjoittelu onnistuu ilman kipuja.” Pilates- ja SPS -ohjaajamme ovat kaikki käyneet lajien opettamiseen tarvittavat ja maamme parhaat koulutukset, minkä lisäksi he ovat myös fysioterapeutteja. Saat siis käytännössä fysioterapian hyödyt, mutta edullisemmin ryhmässä. Voin luvata, että Element Studion Fiilis -lajien harjoittelu korjaa kehon virheellisiä liikemalleja, minkä avulla vähennät selkäkipujasi pysyvästi ja vieläpä lääkkeettömästi.

Jos et enää halua kuunnella selkäkipujasi ja syödä kipulääkkeitä, ilmoittaudu mukaan Pilateksen peruskurssille tai tule kokeilemaan Spiraalistabilaatiota. Jos harjoittelet mieluiten omatoimisesti kuntosalilla, voimme opettaa sinua tekemään treenit myös siellä. Voit hyvin varata meille myös veloituksettoman konsultaatioajan jättämällä asiakaspalveluumme soittopyynnön. Kun tiedämme tarinasi, fysioterapeuttimme osaavat neuvoa, mistä lähteä liikkeelle ja mikä lajeistamme voisi olla sinulle sopivin. Asiakaspalvelumme sähköposti on: palaute@elementstudio.fi.

Kivuttomampaa ja liikkuvaa alkanutta vuotta sinulle!

fysioterapeuttisi ja kehonhallinnan opettajasi Riikka